Mansikantaimetkin sain sitten maahan, ainakaan kuivuuteen eivät heti kuole sillä mansikkamaa oli vielä tosi vetinen. Huomasin kalenteria katsoessani, että vanhan kansan uskomusten mukaan nyt on täysin väärä aika istuttaa mitään, koska kuu on vähenevä. Aika olisi oikeampi esim. pajupuskien tuhoamiseen. Mutta pakko nuo kasvit oli nyt maahan saada, ei niitä voinut laatikoihinkaan jättää tai olisivat kuolleet varmasti.
Eipä tuo mansikkamaa suuruudellaan päätä huimaa, mutta toiveena olisikin, että sieltä saisi suunsa makeaksi ja ehkä muutaman marjan kakun päälle. Tänä kesänä ei ole vielä satoa odotettavissa.
Kukkakukkula oli selvinnyt talvesta yllättävän hyvin. Kevätesikot ja vuohenjuuret olivat jo nupuilla, eikä multakaan ollut karannut lumien mukaan.
Älkää nyt vaan hyvät ihmiset kuvitelko, että tästä olisi kehkeytymässä jonkin sortin puutarhablogi. Vaikka olen puutarhuripariskunnan tytär, harrastelijapuutarhuria minusta ei valitettavasti ole tullut. Kukista tykkään, mutta perunat ja salaatit ostan kaupasta. Kesä on mielestäni liian lyhyt pylly pystyssä kasvimaalla vietettäväksi. Ymmärrän silti hyvin ja vähän kadehdinkin niitä, joita ko. puuha rentouttaa ja jotka siitä nauttivat.
Kaakkureista on edelleen havaittu vaan toinen puolisoista. Harras toiveemme on, että toinenkin on hengissä ja pesintä onnistuisi. Kiersimme varovasti veneellä saarta, mutta ainakaan vielä ei pesästä ollut havaintoa. Veeraa huolehtutti kovasti, kun olimme veneellä liikkeellä ja yritti jopa uimalla perään. Tai ehkä se olisi halunnut mukaan, ei ole tullut kysyttyä edelliseltä emännältä onko Veera tottunut veneilyyn. Ronjaa ja Pinjaa ei ole veneeseen huolittu koheltamaan.
Onneksi meillä on nämä ikiomat joutsenet, jotka veimme uimaan lammelle. Nämä eivät koirista häiriinny, koirat kyllä taas vähän rähjäsivät näille, varsinkin Veera joka ei vielä viime kesänä päässyt hieromaan tuttavuutta muovijoutsenten kanssa.
Grillikausi on meillä avattu jo aikaa sitten. Tänä viikonloppuna paistettiin ensimmäiset muurikkaletut, joista tosin tuli hiukan "voimakkaan ruskeita". Tytär on menneinä kesinä kyllästetty letuilla joten ei suostunut edes maistamaan. Makkara sentään kelpasi!
Olen edelleen ihastunut vanhoihin oviin ja ikkunoihin, ja viritimmekin isännän kanssa mökille muutaman "salaoven". Nämä upeat vanhat ovet ansaitsevat mielestäni päästä esille, niissä on ajan patinaa ja menneen ajan tunnelmaa. Kalaverkko on Kalle-vaarin peruja joten silläkin on tarinansa kerrottavanaan.
Tulihan sitä äitienpäivääkin sitten pikkuisen vietettyä. Sain näin ihanan lahjan:
Eli Talon sydän -nilkkaketju on kyseessä. Minulla on tuota Talon sydäntä ennestään jo ranteeseen, korviin ja kaulaan laitettaviksi, joten tämä täydensi sarjaa ja on kuulemma tyylikäs minihameen kanssa (minullahan niitä on kaappi väärällään
). Tytär oli tehnyt kauniin kortinkin. Vielä on tulossa vieraitakin piipahtamaan joten turha puhua etten äitienpäivää viettäisi.Aurinkoista tulevaa viikkoa!
Kommentit