Muutama neule on valmistunut, tai nämä pinkit jo jonkin aikaa sitten. Matkaavat huomenna kirjamessutuliaisten kanssa kummitytölle synttärilahjaksi.



Villatakin tein Nalle-langasta ja sukat seiskaveikasta. Vähän jännittää ovatko sopivat.


Tällaisen vermeen sain tässä syksyn alkajaisiksi työkaverilta lahjaksi (kiitos Maikki), enkä ensin millään meinannut tajuta mitä tällä tehdään:



Löytyihän sille käyttötarkoitus sitten kun vähän asiaa valaistiin:




Työkaveri oli huomannut, että kuskaan neuleita mukanani, ja en kyllä ymmärrä miten olen ilman tätä työkalua pärjännyt. Enää eivät silmukat putoile matkan varrella eivätkä puikot tule läpi korista tai pussukasta.

Tällainen pipo syntyi noilta puikoilta, joustinneuletta Seiskaveikan Nostalgia-langasta.




Miesten sukat ovat nyt työn alla, taitavat valmistuakin viikkonloppuna kun ohjelmassa on paljon autossa istumista.

Teki mieli kokeilla Ikeasta ostettua silikonisydänvuokaa, ja kun Tytti oli laittanut Villa Caramel -blogiinsa suklaakakun ohjeen, niin päätinpä kokeilla (villacaramel.blogspot.com). Kiitokset Tytille ohjeesta! Minä taisin paistaa kakkua vähän liikaa kun tuli hiukan kuivakka, mutta kun vatkasi vähän kermavaahtoa kyytipojaksi niin hyvin upposi. Kaippa nuo uunitkin ovat vähän erilaisia niin paistoajat vaihtelevat. Mutta vuoka toimi mainiosti ja sopii varmaan hyvin esim. kakkupohjien valmistukseen.