Kaipaisikohan joku vielä hyvän ja helpon omenapiirakan ohjetta. Tässä olisi sellainen! Alkuperäinen ohje näyttäisi olevan kotikokki.netistä, minä sain sen työkaverilta, kuten myöskin omenat joita ei meidän puutarhassa (vielä) kasva (kiitokset Viiville ohjeesta ja ompuista!). Meillä on syöty niin paljon omenapiirakkaa, että tein tällä kertaa piirakan punaisista ja mustista vatuista,olkoon sitten vaikka halloweenpiirakka!

Aineet:
200 g margariinia (voita)
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3-4 omenaa

1. Sulata rasva tai käytä pullomargariinia. Itse käytän  leivonnassa melkein aina ehtaa voita.
2. Sekoita kulhossa sokerin kanssa.
3. Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa.
4. Lisää muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri.


Sekoita tasaiseksi. Taikina on valuvaa, mutta ei litkua.
5. Kaada voideltuun pyöreään piirakkavuokaan ja lado päälle omenapalat. Pinnalle kanelia ja sokeria. Minä siis laitoin tavallisia - ja karhunvattuja, päälle sokeria mutta ei kanelia.



Päälle rätkitään se eroon otettu kahvikupillinen taikinaa:



Ohjeessa sanotaan paistoajaksi 30 min 200 asteessa, olen kuitenkin paistanut piirakkaa kolmisen varttia. Tässä valmis piirakka odottelemassa vaniljakastiketta sekä kahvittelijoita:




Saas nähdä miten toimii noiden vattujen kanssa, en ole vielä maistanut.

Tässä vielä muutama syksyinen asetelma:



Terassin pöydällä kurpitsalyhtyjen seurana sinkkiastiassa (kirppislöytö) vaahteran (teko)lehtiä sekä japaninruusukvittenin oksia hedelmineen. Noista hedelmistä voisi kuulemma keittää marmeladia, joka maistuu persikalle, mutta eivät ne ainakaan meidän pihalla ikinä ehdi kypsyä.




Kanervan kaverina samaista kvitteniä, pihan tuijasta ja sinilaakakatajasta verotettuja oksia sekä muutama punainen vuorenkilven lehti.

Ulkona on aikamoinen syysmyrsky, sisällä tyyntä ja rauhaisaa!