Poika ja miniä ovat tulossa käymään, ja koska olen tuota nuorempaa poikaani hiukan vihkiyttänyt sienien saloihin, lupasin hakea hänellekin "hiukan" suppiksia. Koirien kanssa sitten suuntasimme metsään, ja eihän sieltä tälläkään kertaa tarvinnut tyhjin käsin kotiin tulla.



Hiukan kun pokkeaa polulta metsään niin kohta ei tiedä mihin astuisi. Saavin kanssa sienestys ei tuntuisi yhtään liioitellulta.



Kunnon sienestäjä ei tietenkään muovikassia käytä, mutta koirien kanssa kulkiessa se on kätevämpi kuin kori.




Muutama hyvin säilynyt kanttarellikin hyppäsi joukon jatkoksi.

Sain itse niin tarpeekseni puhdistamisesta ja paistamisesta, että mielihyvin luovutan nämä eteenpäin jatkokäsittelyyn. Eipä meidän pakastimeen mahtuisikaan enää yhtään mitään. Keräisin kyllä noita vaikka kuinka paljon, metsässä on ihanaa sekä koirien että emännän mielestä, ja liikuntaakin tulee ihan huomaamatta.

Olen aika uusi sienien ystävä, muutama vuosi sitten olin vielä sitä mieltä että ne ovat kettujen ruokaa. Mutta sitten kerran eräillä synttäreillä hilpeissä tunnelmissa rohkaistuin maistamaan, ja rakkaus syttyi. Kiitokset vaan noille ystäville, joiden pippaloissa maailman parasta kanttarellikastiketta sain maistaa, tunnistavat varmaan itsensä ;).