Olen pitkään ihaillut ihania pitsineuleita ja ihmisiä, jotka osaavat neuloa niitä. Päätin yrittää minäkin, kun löysin Novitan nettisivuilta sievien sukkien mallin.

Alku oli "hiukan" takkuista. Tein aina jonkun pienen virheen ja sitten en osannut purkaa esim. vain yhtä kerrosta kun olin ihan solmussa langankiertojen ja kavennusten kanssa. Joten aina meni koko sukan varsi purkuun, varmaan 10 kertaa.

Tuskissani annoin olla ja ajattelin luovuttaa, mutta yritin vielä kerran uudestaan ja kas, homma alkoikin sujua. Tein sitten sukkiin kaikki ohjeen krumeluurit, vaikka olivat jo ihan nätit ilman helmiä, nauhoja ja reunuksia. Reunukset on virkattu pylväillä ja kiinteillä silmukoilla.

Lanka on Seiskaveikan kevään uutta väriä, mielestäni kuin mansikkajäätelöä, yhtä herkullista!

Eli tässä lopputulos (röyhistää rinnuksiaan):

 

Ja tässä vielä lähikuva krumeluureista: