Olen nyt toista viikkoa töissä käsileikkauksen jälkeen ja ihan hyvin on sujunut. Kunnossa käsi ei vielä ole mutta nyt pitää kai vaan olla kärsivällinen...kovasti toivoisin että se paranisi kokonaan ennenkuin pihatyöt alkavat toden teolla. Sormia syyhyttää päästä haravan varteen. Viljelmäni rehottavat vielä sisätiloissa ja olen hiukan helisemässä niiden kanssa. Ruusupavut ehtivät varmaan kolmemetrisiksi ennekuin saan ne ulos.


Hiukan olen jo aloitellut neulomistakin, eli yhdet miesten palmikkosukat ovat valmistuneet. Ensi joulun joululahjoja, vai löytyyköhän käyttäjä jo aikaisemmin?


Tällä hetkellä on työn alla yhtä sun toista pientä eräälle odotettavissa olevalle pienelle ihmiselle, mutta niitäpä en vielä täällä esittele.
Lopuksi pieni todiste siitä, miten koirakuri on meidän perheessä löystynyt tässä vuosien myötä. Sirulla ei aikanaan ollut asiaa edes sohvalle saati sitten isäntäväen sänkyyn, mutta entäs nämä kolme risupartaa?!?


Ensi viikon olen sitten ihan oikealla vuosilomalla ja lämmintäkin on luvassa, jippii!! Ohjelmassa on ikkunoiden pesua ja mökkeilyä ystävän kanssa, ja toivottavasti myös niitä pihahommia.