Varsin hektisen työviikon jälkeen koitti odotettu perjantai ja Helsingin kirjamessut. Tai oikeastihan kyseessä on kirja-, ruoka ja viini-, musiikki- sekä taidemessut, eli kaikille aisteille löytyi virikettä. Työkaverin lapsi oli sairaana, joten lähdin yksin ajelamaan pääkaupunkiseudulle. Jännää oli, sillä keli oli muuttunut varsin talviseksi ja vieraassa kaupungissa ajaminen ei ole vahvin puoleni. Navigaattori oli turvanani, mutta siitäkin loppui virta keskellä kaupunkia, eikä tietenkään virtajohtoa mukana. Onneksi näkyi jo Pasilan ja Messukeskuksen kylttejä, joten löysin onnellisesti perille. Monelle muulle oli käynyt paljon huonommin, sillä autoja oli paljon pitkin ojanpohjia ja keli todella liukas.

Kirjojen maailma oli pääkohteeni ja sieltä aloittelin:



Monta päiväähän tuolla olisi saanut kulumaan, joten jätin suosiolla antikvariaattiosaston väliin ja katselin tätä uutta antia. Suuret kustantajat olivat hyvin esillä, mutta myös pienten joukosta löytyi paljon katseltavaa. Ja hyvin oli otettu huomioon meidät käsityön ystävät. Tässä vieraskielisiä ihanuuksia:

J


Ja sitten ihan suomenkielistä satoa:



Näitähän piti sitten tutkailla oikein ajan kanssa, monet olivat kyllä jo entuudestaankin tuttuja.

Julkkisten bongailu on oma mausteensa näillä messuilla. Nämä hämärät herrat pitivät Eurooppa-paneelia:



Joku kämmi kävi tämän kuvan kanssa, mutta toinen vasemmalta on Erkki Liikanen ja äärimmäisenä oikealla itse Aleksander Stubb.

Tässä Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo Finlandia Junior -palkitusta kirjastaan Valoa Valoa Valoa, ja hänen vasemmalla puolellaan Esso-paidassa odottelee vuoroaan Mediahuora-kirjan kirjoittaja Venla Hiidensalo.



Alakuvassa odotellaan Aleksis Kivi -lavalle Mielensäpahoittaja-kirjojen kirjoittajaa Tuomas Kyröä. Kuvassa etualalla olevat henkilöt eivät liity asiaan mitenkään mutta koska halusivat tulla eteen kun kuvasin niin päätyivät nyt blogiini.



Kyrön suosiosta kertoo, että oli ihan turha yrittää kuvata itse haastattelua, väkeä oli edessä niin paljon. Onneksi kuva näkyi isolta valkokankaalta ja äänentoisto pelasi. Ennen haastattelun alkamista Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja, professori Anto Leikola palkitsi Kyrön Eskon puumerkki -palkinnolla juuri näistä Mielensäpahoittaja-kirjoista. Ne olivat myös haastattelun pääaiheena, mutta onhan Kyrö kirjoittanut paljon muutakin, sekä aikuisten- että nuortenkirjoja, saanut palkintoja ja ollut ehdolla palkinnoille. Mutta varsinainen läpimurto olivat nämä Mielensäpahoittajat, enkä yhtään ihmettele. Mielensäpahoittajalla on esikuva ja monilla tarinoistakin Kyrön mukaan todellisuuspohja.

Nämä heput olivat musiikkipuolen miehiä ja tekivät biisejä yleisön ehdottamista aiheista ihan siinä paikan päällä. Aika virtuooseja!



Kun kirjat ja musiikit oli koluttu, matka jatkui ruoka- ja viinipuolelle:



Herkkua on siinä monenlaista:



Makeaa ja suolaista.




Viinejä en ryhtynyt maistelemaan kun olin autolla liikkeellä, tyydyin vaan ihailemaan upeasti rakennettuja osastoja.




Ostoksia tein tällä kertaa varsin maltillisesti. Tämä kirja kuitenkin huusi saada päästä mukaan, oli niin herkullisen näköinen päältä sekä sisältä. Saa nähdä pidänkö itse vai päätyykö tämä lahjapakettiin:




Kummitytölle löysin synttärilahjaksi tällaisen näyttämökirjan:




Kuvat ponkaisevat alustasta, kun kirjan avaa, ja  ääniäkin kuuluu. Toivottavasti kummityttö tykkää.



Ruokapuolelta vielä kassillinen leipää vitosella mukaan. Ostan mielelläni reissuista leipää mukaan, se kun on aina vähän erimakuista eri paikoissa niin on mukava maistella.



Kotiin ajaminen vähän ennakolta jännitti, kun ei se tomppa suostunut puhumaan minulle. Mutta onneksi oli hyvät opasteet ja kelikin aamusta parantunut, niin hyvin löysin.

Mukava viikonloppu tiedossa, huomenna ne kummitytön synttärit ja illalla mennään seuraamaan Talentin semifinaaleja ihan paikan päälle, jos vaikka linssiluteet päästäis taas telkkariin (Showhau-ohjelman Lahden lähetys tuli tiistaina ja oltiin siinä koirien kanssa vilahtamassa ;)  ). Ja sunnuntaina tiedossa toinen aivan ihana kyläreissu!!!

Ihanaa viikonloppua muillekin, nautitaan tästä valkoisuudesta ja sen tuomasta valosta nyt niin kauan kun sitä kestää! Ja sunnuntainahan saadaan nukkua tuntia pitempään...