Perjantain työpäivän jälkeen lastasimme koirat ja kassit autoon ja huristelimme mökille. Meiltä hajosi porakaivosta pumppu joten uuden asennus oli edessä, ja illan hämärtymistä uhaten alettiin hommiin. Ja kaikenlaisten valonheittimien valossa homma valmistui hyvässä yhteistyössä (minäkin virittelin johtoja ja letkuja nippusiteillä yhteen). Voi sitä riemua kun hanan avasi ja vesi - joskin vielä ruskea ja ruosteinen - alkoi virrata. Parin ihmisen etelänmatkan verran sinne kaivoon upposi rahaa, mutta ihan kaikkea ei voi rahassa mitata.

Entisellä mökillämme ei kyllä ollut edes kaivoa, ei myöskään sähköä, ja hyvin pärjättiin. Saunavedet otettiin järvestä ja ruoka- ja juomavedet tuotiin kotoa tai kylältä. Mutta nämä pikku ylellisyydet, sähkö, vesijohto ja jopa vesiwc ja suihku, mahdollistavat mökin lähes ympärivuotisen käytön. Ja kun ei tästä enää nuoremmiksi tulla, niin kyllä pikku mukavuudet vaikuttavat paljon mökillä viihtymiseen. Teiniä tuskin enää mökille saisi ollenkaan ilman suihkua, sähköä, telkkaria ja nettiyhteyttä.

Tänään sitten isäntä uurasti tehden salaojituksia kaivon ympärille, ettei sinne vahingossakaan pääsisi pintavesiä. Vähän mietityttää, että siinä saattaa olla sylttytehdas ja mahapöpöni lähde. Ensi viikolla tulee terveystarkastaja ottamaan vesinäytteen ja saamme varmuuden asiasta.

Harmitti kun kamera unohtui lähtötohinassa kotiin, tänään olisi tullut mukavia syksykuvia kun oli kaunis ilma. Minä rapsuttelin loppuja koivunlehtiä pihalta, ja Pinja halusi myös kaivaa, joten se perusti oman kaivauksen saunan ja liiterin väliseen heinikkoon. Nyt on rauhallista, kun koirat ovat saaneet juosta metsässä, nuuskutella ja kaivella. Uuvuttaa enemmän kuin pelkkä lenkkeily. Kohtalaisen uuvuksissa ollaan itsekin, mutta hyvillä mielin kun saimme hommia tehtyä. Toivotaan huomiseksi poutaa, niin voisi käydä haravan kanssa kotipihan kimppuun. Välillä tuntuu rankalta kun on kaksi pihaa hoidettavana, mutta se on myös sitä hintaa mitä tästä henkireiästä maksetaan. Mökkipiha on tehty helppohoitoiseksi, niin että sen voi rauhassa jättää oman onnensa nojaan pitkäksikin aikaa. Mutta hassua kyllä, siellä pihatyöt maistuvat mukavammilta kuin kotona.

Hiukan olen neulonutkin. Nostalgia-langasta ei sitten tullutkaan sukkia vaan ihan tällaiset pikavauhtia tehdyt peruslapaset, jotka lähtivät saman tien erään  niitä tarvinneen lomalaisen mukaan. Toisesta kerästä on myös tulossa "tilaustyö" eli pipo. Sukkia sitten taas myöhemmin.



Leppoisaa pyhäpäivää rakkaat lukijat!